tiistai 21. tammikuuta 2014

-20 astetta vaan eipä palele!

Näin on kun laittaa tämä lapaset kätösiin. Neulotut ja huovutetut lapaset ovat tämän alkuvuoden ehdoton valinta, koska mikään ei ole niin ärsyttävää kuin paleleminen. Mutta onneksi on lampaat!

Pallon pyörittäjä


Helmeilyjen ollessa tauolla pyörittelin hahtuvasta samanlaisia palloja kuin koruissa. Erona vain se, että nämä pallot eivät päädy koristamaan kaulaa vaan vaikkapa kesämökin keittiötä! Tadaa, vähänks on kivoja. Kevät on muuten tulossa, koska kuvat ovat jo paljon kirkkaampia. Se se vasta onkin kivaa!:)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Puita uuniin ja kaulalle

Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, mieli on jo keväinen. Siispä näpersin keväisiä puuhelmiä. Talvi muistuttaa olemassa olostaan, koska kuva on kovin tumma; turkoosi on oikeasti kirkas turkoosi. Mutta eiköhän näillä väreillä talvi voiteta!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kattilan ja pöydän väliin


Teemalla "uuteen keittiöön tarvitaan yhtä sun toista uutta" värkkäilin loppiaisena Kauhavan kangasaitan ohjetta mukaillen nämä tämmöiset pannunaluset. Helpot! Ja ihan kivatkin. Materiaalina on villalevy.

torstai 2. tammikuuta 2014

Hei hoi hauki!

Uuden vuoden kunniaksi sain jälleen yhden keskeneräisen työn valmiiksi. Hyvä minä! Tämän kalanruotohuivin aloitin syksyllä näyttääkseni opiskelijoille kyseisen tekniikan. Keskeneräisiä töitä löytyy- kerhon puheenjohtajana voisin tehdä uuden vuoden lupauksen siitä, että työt tehdään valmiiksi ajallaan, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. Uusimmassa Kotivinkissä (nro 23/2013) on Roope Lipastin juttu uudenvuodenlupauksista tai -toiveista. Siinä on minusta sanottu hienosti se, mitä aina opiskelijoilleni yritän sanoa, mutta en tietenkään sitä itse muista toteuttaa. "En aio toivoa, että olisit parempi ihminen. Ihminen on sitä mitä on.Sitä paitsi toive tulla paremmaksi pitää sisällään ajatuksen, ettei tällä hetkellä ole kyllin hyvä ja riittävä.-- Ole siis oma itsesi." Eli, aion siis tulevanakin vuonna aloittaa ainakin 20 uutta työtä ja lopettaa ne edelliset 15, koska olen silloin vain oma itseni.

Jos itse haluat tehdä kyseisen huivin allekirjoittanutta nopeammin, löydät ohjeen Novitan joululehdestä (2013). Lankana on käytetty Novitan Usvaa ja puikot oli numeroa 15.